keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Hullut Hallilla

Dana oli ihan höpö, repi mun hyvää softshelliä ja kirmas pitkin kenttää päättömästi. Kaiken hulluuden keskellä suoritettiin rataa melko mukavasti ja teemana oli pimeät päät.

Pickuhirviö yllätti positiivisesti ja teki simppeliä rataa vauhdilla, Jotenkin siitä näkee että palkka on aina ollut edessä. Jos Picku jotain osaa niin putken se hiffaa jo kaukaa ja ihan samaten sen pimeän pään.

Puomin kontakteja aloitettiin treenaamaan niinku oikeesti, tähän asti niitä on menty silloin tällöin totuttautumismielessä. Anu oli avustamassa ja puomia mentiin kytkettynä ja lopussa osuttiin targetille etutassut maassa. Aluksi Anu oli remmissä mutta Pickun vauhti oli liikaa ja remmi alkoi muodostua vaaratekijäksi, no sitten remmi tuli mulle ja Anu vaan juoksi vierellä ja auttoi Pickua pysymään kontaktilla sekä antoi nopeasti kakkosnamin ennenkuin mä sain kaivettua taskusta lisää. Picku kun on aika poika pyörähtään ympäri eikä se vielä hoksaa pysyä kontaktilla. Ehti se Picku jo kesällä tippumaan puomilta joten nyt se osaa edes vähän varoa.

Olin kuskissa Narua fyssarilla ja totesin samalla että Pickun kanssa leikitään agilityä vielä pitkään, antaa kropan lihasten kehittyä ennenkuin aletaan hyppimään ja kääntymään tiukemmin.

Pickussa jotenkin yhdistyvät Danan ja Mindin parhaat puolet ja into on kovempi kuin isoilla. Lämmittelylenkillä joku vieras olisi saattanut ihmetellä mitä minä koirilleni teen kun Picku kiljui ja piti portugeesimeteliä malttamattomana ja me oltiin siellä vasta toista kertaa.

5 kommenttia:

Maria H. kirjoitti...

Moi!
Olisipa hauska nähä teidän Pickua :) Oletteko muuten tulossa Jyväskylän näyttelyyn? Me ollaan menossa sinne Beijon kanssa.

Sami kirjoitti...

alunperin oltiin tulossa mutta homma vahän niinku peruuntui.

Sami kirjoitti...

Picku menee pentunäyttelyyn 27.11.

Maria H. kirjoitti...

Meijän yks kasvatti on menossa sinne kanss, jos tarkotat helsingin pentunäyttelyy ?

Sami kirjoitti...

No niin menemmä Nääsvilleen elikkäs Tampereelle. Eteläpohojalaasittain mennähän Tamperehelle.