Olen kyllä viime aikoina koittanut ottaa Mindin yksin mukaan aina kun mahdollista eli se on ollut mun mukana joka paikassa.
perjantai 19. helmikuuta 2010
Mindi aikuistuu
Mindi alkaa osoittamaan aikuistumisen merkkejä. Se alkaa toimimaan itsenäisemmin ja enemmän omien päätösten mukaan. Mindi alkaa olemaan enemmän isännän koira kuin Danan pentu eli se hakee huomiota ja yrittää miellyttää isäntäänsä eri tilanteissa.
torstai 18. helmikuuta 2010
Mindi Kuvissa

Mindin kanssa käytiin lonkka kuvissa.
Pellen arvio oli B-B ja kuvat näyttävät tältä.
Silmät peilattiin myös terveiksi.
Dana ei ollut tiistain reeneissä ja Mindi reenailikin ilman Äippää tosi kovalla innolla. kesällä molemmille on omat vuorot eri päivinä. Ne kun vähän kuluttavat viettiä autossa odottaessa ja varsinkin kun toinen on radalla.
Mindi tekasi reeneissä aika hienosti hyppyhässäkän jossa oli tiukka välistäveto, takanaleikkaus ja päätteeksi poispäin käännös kepeille ja vielä sille Mindin hankalammalle puolelle. Silti sitä taas lapsetti ja alussa ryntäili esteille kuin pahainen kakara, hömpötti ihan omaa rataa.
Niin se Danan sulho on Tango Da Pedra Da Anixa suomeniemellä siis kotoisasti Humppa.
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Dana
Dana ja Mindi ovat treenailleet talven best in- areenan lämmössä.
Mindin irtonaisuus ja työinto on talven aikana parantunut. Olen oppinut luottamaan siihen että Dana hakee kepit molemmin puolin omatoimisesti ilman että itse olen lähelläkään.
Dana on taas alkukantaisena koirana ottanut juoksun samaan satsiin lauman kanssa. Juoksu on runsas ja vahva. Pitkän mietinnän jälkeen Dana on astutettu ja toiveissa muutama pieni pystyhäntä.
Uroksesta tiedotetaan lähiaikoina.

perjantai 6. marraskuuta 2009
Nolla plakkariin
Dana kävi pyhäinmiestenpäivänä hyvinkäällä kisoissa ja ekasta startista tuli nolla ja toisesta otettiin kymppi kun en malttanut ottaa treenipuomia ennen starttia ja se päräytti alas ennen kontaktia. Ekalla radalla se meni hienosti. Kolmas startti jäi väliin kun piti lähtee töihin. Illalla huomattiin juoksun alkaneen ja se lieneekin syy matalaan vireeseen. Aika ei ollut kuin muutaman sekunnin miinuksella.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Treenikuulumisia
Danan kanssa ollaan harjoiteltu leikkauksia ja keppien hakua omatoimisesti. Eilen reeneissä leikattiin takana ennen pituutta ja sen jälkeen käännyttiin poispäin kepeille, kepit jäivät oikealle ja hienosti Dana kääntyi ja haki keppien aloituksen ihan omin päin kun itse olin metrien päässä koirasta. Pappa oli oikein tyytyväinen.
Mindin kanssa leikkaukset sujuu ihan luonnostaan kun se on itsenäisempi menijä. Joskus ihan huvittavaa, radalla tulin puomin oikeaa puolta ja edessä oli hyppy poikittain joka piti hypätä vasemmalta oikealle ja sen jälkeen jatkettiin eteen vasemmalle. Mindi meni heittämällä leikkauksen ja jatkoi poispäin suoraan etuvasemmalle olevalle hypylle, eli se luki mun liikkumisen selän takana ja jatkoi rataa lyhyintä reittiä eteenpäin. En edes kuvitellut että sen olisi voinut mennä siten. Mindillä tulee kuitenkin vielä niitä lapsellisuuksia ja se hakee vielä omaa minäänsä.
Fauni käväisi hetki sitten pivesin yhteislenkillä Danan ja Mindin kanssa, hyvin oli poika kasvanut ja oli varsin kova juoksemaan mutkia.

maanantai 5. lokakuuta 2009
Nemo metsälenkillä.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Piirinmestaruus joukkuekisa
Dana oli edustamassa seuraamme ja oli ensimmäisen osuuden viejänä. Ratavirheitä tuli 10, ehkä siksi kun olevinaan varmisteltiin. Ennen viimeistä kilpailijaa olimme kolmantena mutta lopulta hylkäännyimme. Ihan positiivinen kokemus ja Danan kierroksia on saatu mukavasti ylös ja se pitääkin meteliä kaikissa käännöksissä kepeillä ja putkeen mentäessä. Danan ohjaus on varsin helppoa ja kun yksi pikku juttu saadaan kuntoon niin nollat paukkuu. Mindillä oli treeneissä taas vähän paikat jumissa, lisää verryttelyä ja jäähdyttelyä kehiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)