tiistai 26. lokakuuta 2010

Siirtyminen hallitreeneihin.

Hallikausi alkaa marraskuussa. Tässä pikkuhiljaa odotellaan treenejä lämpöisessä hallissa.
Picku on kasvaa roihahtanut ja on jo korkeampi Dana ja Mindi, tosin onneksi kasvu on laantunut ja säkää tulee nyt hyvin hitaasti lisää, picku on 17,2 kg ja 49cm. Picku tyttö. Picku ei vielä osaa kuin putken mutta vinkuu jo autossa kentälle pääsyä. Targetilla ollaan menty pidempiä hyppy putki suoria. Puomia ollaan menty narussa two-on-two meiningillä. Vauhtia ja kovuutta löytyy suht mukavasti. Esim puomilta putoamisen jälkeen mentiin uudestaan ihan niinku ennenki.

Eilen sain linkkivinki Beijon blogiin ja lisäsin sen tuohon viereiseen laatikkoon. Tulos laatikon poistin kun ne näkyy koiranetissäkin ja päivitys on jäänyt siihen kun noustiin kolmosiin.

tiistai 24. elokuuta 2010

kisoja

Dana & Mindi ovat pariin kertaan taasen startanneet takkujen kisoissa. Mindi otti hyllyn ja vitosen, se mikä radoissa oli kivaa oli vauhti, toisella radalla oltiin pallilla ajalla -11,80 vaikka kahdessa mutkassa sössittiin ja kerran koirakin karkas selän takaa renkaalle. Dana nakutti tasaiseen tahtiin kaksi vitosta, rima ja kontakti. Se olikin Danan eka kontaktivitonen tälle vuodelle, puomin jälkeen mulla oli kiire seuraavalle esteelle ja siihen olisi pitänyt eri tavalla keskittyä mutta kun ne on sujunu niin hienosti niin en osannut varautua.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Mindi Magee

Mä en tiedä nyt kyllä yhtään mitä on tapahtunut. Mindi paahtaa täysillä kentällä ja seuraa tarkasti ohjausta ja jaksaa myös tehdä nousevalla sykkeellä. Se tykkää kauheasti ja vetää ihan kybällä.

Dana on ollut toistamiseen mahataudissa ja sitten juoksussa joten oriveden kisat jäi väliin. Noh huomenna kotkaan ja ensi viikolla tampereelle. Mindikin pääsee tamskin kisoihin, katsotaan kuinka äijän käy.

Picku kävi puntarissa ja se on jo päässyt kymppikerhoon vaikka hoikka tyttö onkin. Pickun kanssa tutustuttiin vinkupalloon ja sepä vasta kivaa olikin, leikin jälken köllöteltiin kempuralla ja rauhoituttiin, yritettiin laskea viettiä.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Targettia ja naminakkeja

Moi taas

Mindi on nyt sitten kokonaan namipalkalla ja nyt taas tuntuisi tulosta tulevan. Danaa ja Mindiä voi nyt reenata samoilla radoilla ja Mindi oli tässä viikolla se jota en ehtinyt ohjaamaan. Olin reenien jälkeen tosi tyytyväinen ja josko tästä nyt vihdoinkin tulisi jotain. Mindi haukkui ennen rataa kovemmin kuin koskaan.

Picku on ihanan saalisviettinen ja tempperamenttinen pikku pystyhäntä. Targetin avulla ollaan jo menty hyppysuoraa ilman rimoja ja tuo pikku otus osaa hakea reittinsä siivekkeiden välistä vaikka ne eivät olisikaan ihan suorassa. Pickulla on aika lyhyt pinna ja se pitää meteliä heti jos ja kun se on jostain eri mieltä, toki jos pappa sanoo mielipiteensä niin Pickukin on heti samaa mieltä. Se on kauhean miellyttämishaluinen apina tai pitäiskö tässä vaiheessa sanoa että Hauki.
Uimassa ollaan käyty ja matalassa rannassa se tulee perästä uimaan ja ompa kerran hypännyt laituriltakin perään. Kunnon hepulikohtaukset uimareissun päälle kuuluvat tietenkin kuvioon.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Agirotu2010

Dana ja Mindi olivat agirodussa Rock de Aqua Portugeese. Mindi osallistui yksilöradoille ilman menestystä. Toki koin että jotain edistystä kuitenkin tuli. Ai niin Lauman jatkeena on valkotassu eli Picku - Elfstone Samba Shot. Video Saagan ja Jaanan blogista http://saagassi.vuodatus.net/

http://www.youtube.com/watch?v=xuCXh10JodA&feature=player_embedded

Dana oli ripuloinut kolme päivää ennen joukkuekisaa. Mulla oli jemmassa lääkkeitä ja lauantaina se oli jo parempi mutta sunnuntaina kisa-aamuna tuli taas ruikulia ja ruokahalua ei ollut. väsyneenäkin se kuitenkin jaksoi tehdä 0-radan portugeeseista nopeimmalla ajalla (2 joukkuetta).

Alkuviikosta Dana pääsi lääkäriin ja joutui tiputukseen alhaisten elektrolyyttien vuoksi ja sai pahoinvointilääkettä ja antibioottia mahapöpöön. Nyt Dana on jo syönyt riisipuuroa ja hieman lihaa + raejuustoa. Kyllä se tästä ja nyt pitääkin lähteä asioille Pickun kanssa.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Ella Kolmosiin Onnea

Ella Mindinsisko eli Elfstone Ambrose tuli toiseksi PetExpon agilityradalla ja saavuttivat kolmannen luvan ja Sertin sekä nousivat kolmosluokkaan.

Ella & Maria aloittivat kilpailut syksyllä joten varmaan tahtiin on nollat kerätty.

Ellan menestyksestä tuli mieleen koko Am-pentue ja kaikki ne mukavat hetket ja tilanteet mitä on matkan varrella koettu. Kaikkein tutuimpina ovat Pysyneet Ella Vili ja Poju sekä tietenkin tuo kotona mölyävä Mindi.

Ella on ollut muutamaan kertaan hoidossa kun porukat ovat kiertäneet maailmaa. Ella on aina sopeutunut hyvin ja heti luottanut hoitokotinsa ihmisiin. Ella on hieno koira.

Vilin elämää ollaan päästy seuraamaan ja näkemään pienen pennun kasvu isoksi pennuksi ja sitten upeaksi aikuiseksi vesikoirapojaksi. Yllättävän hauska oli agirodussa kuljetella portugeesi urosta joka kyllä keräsi katseita. Vili yritti olla kovin välinpitämätön mutta kyllä se mut kumminkin muisti. Vilistä tulee mieleen myös hakutreenit joissa tanner tömisi kun poika rynnisti metsään.

Pojusta päällimmäisenä mielessä on samankaltaisuus emänsä kanssa sekä selkeä omistautuminen omalle perheelleen sekä se suuri tekemisen ilo joka siitä pojasta huokui kun pääsi Sannan kanssa touhuamaan. Harmi ja vieläkin suuri suru kun Poju on poissa. Aika ajoin ajattelen Pojun kohtaloa ja mietin mistä kaikesta maailma jäi paitsi kun koirapojan piti mennä.

Mindi on ollut aika kakara ja kehittynyt ehkä vähän hitaasti äitinsä helmoissa. Nykyään se alkaa olla oma itsensä eikä enää niin selkeästi hae turvaa Danasta. Osasyy Mindin kehitykseen on varmaan se että se on päässyt treenaamaan eri aikaan kuin Dana ja olen ottanut sen useammin yksin mukaan matkaan.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Pempusia


Dana synnytti reippaasti reilussa parissa tunnissa 4 tyttöä ja yhden pojan.
Kaikki melko mustia.
Lisää kuvia picasaweb.google.com/sami.puska