Dana ja Mindi ovat treenailleet talven best in- areenan lämmössä.
Mindin irtonaisuus ja työinto on talven aikana parantunut. Olen oppinut luottamaan siihen että Dana hakee kepit molemmin puolin omatoimisesti ilman että itse olen lähelläkään.
Dana on taas alkukantaisena koirana ottanut juoksun samaan satsiin lauman kanssa. Juoksu on runsas ja vahva. Pitkän mietinnän jälkeen Dana on astutettu ja toiveissa muutama pieni pystyhäntä.
Uroksesta tiedotetaan lähiaikoina.
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
perjantai 6. marraskuuta 2009
Nolla plakkariin
Dana kävi pyhäinmiestenpäivänä hyvinkäällä kisoissa ja ekasta startista tuli nolla ja toisesta otettiin kymppi kun en malttanut ottaa treenipuomia ennen starttia ja se päräytti alas ennen kontaktia. Ekalla radalla se meni hienosti. Kolmas startti jäi väliin kun piti lähtee töihin. Illalla huomattiin juoksun alkaneen ja se lieneekin syy matalaan vireeseen. Aika ei ollut kuin muutaman sekunnin miinuksella.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Treenikuulumisia
Danan kanssa ollaan harjoiteltu leikkauksia ja keppien hakua omatoimisesti. Eilen reeneissä leikattiin takana ennen pituutta ja sen jälkeen käännyttiin poispäin kepeille, kepit jäivät oikealle ja hienosti Dana kääntyi ja haki keppien aloituksen ihan omin päin kun itse olin metrien päässä koirasta. Pappa oli oikein tyytyväinen.
Mindin kanssa leikkaukset sujuu ihan luonnostaan kun se on itsenäisempi menijä. Joskus ihan huvittavaa, radalla tulin puomin oikeaa puolta ja edessä oli hyppy poikittain joka piti hypätä vasemmalta oikealle ja sen jälkeen jatkettiin eteen vasemmalle. Mindi meni heittämällä leikkauksen ja jatkoi poispäin suoraan etuvasemmalle olevalle hypylle, eli se luki mun liikkumisen selän takana ja jatkoi rataa lyhyintä reittiä eteenpäin. En edes kuvitellut että sen olisi voinut mennä siten. Mindillä tulee kuitenkin vielä niitä lapsellisuuksia ja se hakee vielä omaa minäänsä.
Fauni käväisi hetki sitten pivesin yhteislenkillä Danan ja Mindin kanssa, hyvin oli poika kasvanut ja oli varsin kova juoksemaan mutkia.

maanantai 5. lokakuuta 2009
Nemo metsälenkillä.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Piirinmestaruus joukkuekisa
Dana oli edustamassa seuraamme ja oli ensimmäisen osuuden viejänä. Ratavirheitä tuli 10, ehkä siksi kun olevinaan varmisteltiin. Ennen viimeistä kilpailijaa olimme kolmantena mutta lopulta hylkäännyimme. Ihan positiivinen kokemus ja Danan kierroksia on saatu mukavasti ylös ja se pitääkin meteliä kaikissa käännöksissä kepeillä ja putkeen mentäessä. Danan ohjaus on varsin helppoa ja kun yksi pikku juttu saadaan kuntoon niin nollat paukkuu. Mindillä oli treeneissä taas vähän paikat jumissa, lisää verryttelyä ja jäähdyttelyä kehiin.
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Eka kolmosnolla
Tämän päivän kohokohta oli Danan nolla kolmosista ja sija 11/41 aika -6 ja risat.
kisarytmi alkoi löytymään ja varmuus omaan ohjaukseen. Ei tarvinnut ainakaan hävetä.
Illan viimeisellä hyppyradalla Dana teki tosi nättiä ja nopeaa rataa mutta sitten matka katkesi renkaaseen, etutassu ei osunut renkaan sisäpuolelle ja jäi kiinnitysketjun väliin ja matka katkesi siihen. Kannoin ontuvan koiran autoon. Kotona ei enää kauheasti ontunut joten pienillä selvittiin.
Hyppyradalla oli hyppykuvioissa pari tosi hyvin onnistunutta vekkiä ja Dana suorastaan juoksi optimilinjalla läpi mutkien. Pieniä asioitahan nämä mutta jotain muutakin surulliseen päivään.

Kisoja ja suruja
Dana osallistui eilen kolmeen kolmosluokan kisaan ja ekasta tuli 5vp ja aika oli hieman yli 3 sekuntia alle ihanneajan. Toisessa kisassa tuli 15 ja kolmannessa 5vp ajat meni pieleen kun ohjasin Danan ohi esteen. Vire oli ekassa kisassa vähän hukassa mutta toisessa ja varsinkin kolmannessa kisassa kiljuttiin kepeillä käännöksissä ja putkeen mennessä ja meno oli sellaista oikeanlaista raivoamista. Tänään olis vielä kolme starttia, katsotaan mita tulee.
Sitten suru uutisiin. Danan upea poika Herra Poju Pomppula menehtyi viime yönä kyynpistoksen jälkeisiin komplikaatioihin. Jostain syystä kyynpistos oli Pojulle vaarallinen. Avauksessa sitten selviää miksi. Me olimme hyvin ylpeitä Pojun ja Sannan tekemisistä ja otamme osaa Pojun perheen suruun. Pojun elämä jäi aivan liian lyhyeksi. sniff...
Miten kasvatin kuolema voikin olla näin surullinen uutinen, Poju oli hieno mies.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)