tiistai 8. syyskuuta 2009
Piirinmestaruus joukkuekisa
Dana oli edustamassa seuraamme ja oli ensimmäisen osuuden viejänä. Ratavirheitä tuli 10, ehkä siksi kun olevinaan varmisteltiin. Ennen viimeistä kilpailijaa olimme kolmantena mutta lopulta hylkäännyimme. Ihan positiivinen kokemus ja Danan kierroksia on saatu mukavasti ylös ja se pitääkin meteliä kaikissa käännöksissä kepeillä ja putkeen mentäessä. Danan ohjaus on varsin helppoa ja kun yksi pikku juttu saadaan kuntoon niin nollat paukkuu. Mindillä oli treeneissä taas vähän paikat jumissa, lisää verryttelyä ja jäähdyttelyä kehiin.
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Eka kolmosnolla
Tämän päivän kohokohta oli Danan nolla kolmosista ja sija 11/41 aika -6 ja risat.
kisarytmi alkoi löytymään ja varmuus omaan ohjaukseen. Ei tarvinnut ainakaan hävetä.
Illan viimeisellä hyppyradalla Dana teki tosi nättiä ja nopeaa rataa mutta sitten matka katkesi renkaaseen, etutassu ei osunut renkaan sisäpuolelle ja jäi kiinnitysketjun väliin ja matka katkesi siihen. Kannoin ontuvan koiran autoon. Kotona ei enää kauheasti ontunut joten pienillä selvittiin.
Hyppyradalla oli hyppykuvioissa pari tosi hyvin onnistunutta vekkiä ja Dana suorastaan juoksi optimilinjalla läpi mutkien. Pieniä asioitahan nämä mutta jotain muutakin surulliseen päivään.

Kisoja ja suruja
Dana osallistui eilen kolmeen kolmosluokan kisaan ja ekasta tuli 5vp ja aika oli hieman yli 3 sekuntia alle ihanneajan. Toisessa kisassa tuli 15 ja kolmannessa 5vp ajat meni pieleen kun ohjasin Danan ohi esteen. Vire oli ekassa kisassa vähän hukassa mutta toisessa ja varsinkin kolmannessa kisassa kiljuttiin kepeillä käännöksissä ja putkeen mennessä ja meno oli sellaista oikeanlaista raivoamista. Tänään olis vielä kolme starttia, katsotaan mita tulee.
Sitten suru uutisiin. Danan upea poika Herra Poju Pomppula menehtyi viime yönä kyynpistoksen jälkeisiin komplikaatioihin. Jostain syystä kyynpistos oli Pojulle vaarallinen. Avauksessa sitten selviää miksi. Me olimme hyvin ylpeitä Pojun ja Sannan tekemisistä ja otamme osaa Pojun perheen suruun. Pojun elämä jäi aivan liian lyhyeksi. sniff...
Miten kasvatin kuolema voikin olla näin surullinen uutinen, Poju oli hieno mies.

tiistai 4. elokuuta 2009
Poiskääntyy Tanttu
Eli treeneissä harjoiteltiin poispäin kääntymistä eli leikkausta jossa koira kääntyy ennen ohjaajaa. Tanttuhan kääntyi heti sinne minne osoitettiin ja Minttukin mennä porhalsi samaan tahtiin. Mindi kanssa se on vaan niin haastavaa kun ajoituksen pitää olla kohdallaan tai se meni jo. Dana seuraa niin paljon paremmin. Treenit alkaa taas mennä parempaan suuntaan, Mindi odottaa nykyään vuoroaan kytkettynä kun Dana on radalla ja vietti tuntuu nousevan ihan itsestään, eli se ei vuoda viettiä vaan nostaa sitä ollessaan narussa. Innostus ampuu lähes aina yli mutta olkoon niin, kyllä se siitä sitten laskeutuu kentälle.
-s-
-s-
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Mindi ja patukka
Tällä viikolla treeneissä Mindi odotteli vuoroaan kentän laidalla naruun kytkettynä kun Dana teki rataa. Intohan oli sitten melkoinen mutta yhä tuli näitä ohi juoksuja ja omille teilleen karkailuja. Sitten tajusin ottaa patukan taskusta ja heilutin sitä ohjauskädessä, johan alkoi lyyti kirjoittamaan ja alkoi hiekka pöllyämään ja tiputti jopa jonkun rimankin kun oli niin kiire. Mindi kävi ihan kuumana patukan perään ja treenin jälkeen kesti tosi pitkään että se malttoi luopua patukasta. Nyt sitten vaan voimistetaan tuota viettiä ja laitetaan koira töihin.
Danalla on kisoissa ollut nyt kumma tapa karata kepeiltä ennen viimeistä väliä ja nyt treenattiin keppejä eri suunnista lähettäen ja homma tehtiin patukan kanssa. Dana kävi niin kuumana että nappasi patukan taskusta repien samalla paitaan kunnon reiän. No jotenkin se into ei Danallakaan ole ollut paras mahdollinen tänä kesänä. Patukalla vietin nostaminen tuntui olevan sopivaa lääkettä vaivaan. Dana teki kepit molemmin puolin itsenäisesti ilman apuja lopussa tai alussa. Radalla oli tiukkoja käännöksiä ja jos ohjaus meni mönkään niin sitten Dana roikkui hiassa. Keppien ohella radalla kokeiltiin muutamaa uutta kikkaa ja hyppysuoran jälkeistä tiukkaa käännöstä. Danaa on aika hyvä kääntää nenästä jo ennen hyppyä käännöksen nopeuttamiseksi.
Viime viikolla oltiin epiksissä Riihimäellä ja videolta huomasin että vanha vaiva, nopeat käden heilautukset ja puutteellinen ohjaus nostaa taas päätään.
Kouvolassa Memmu ja Mindi kisailivat, Mindi taasen himmaili. Dana oli mukana ja harjoituspuomilla treenattiin kontakteja. Se luulee olevansa bortsu kun alkoi ryömimään kontaktin hidastuksessa.

lauantai 11. heinäkuuta 2009
Agirotu 2009
Mindi ja Dana kisasivat tämän vuoden agirodussa mutta ilman sen suurempaa menestystä. Mindillä tuli pari heikompaa rataa ja yksi rata johon olen tyytyväinen. Danan kanssa homma oli vähän hakemista kun se on niin nopea myös reagoimaan ohjaukseen niin tuli vähän itse hölmöiltyä kun ei sitä tuntumaa ole tauon jälkeen niin hirveästi.
Sinänsä onnistunut viikonloppu kun Mindi ei käynyt kertaakaan moikkailemassa tuomaria ja teki yhden radan oikealla asenteella. Oli kauhean kiva nähdä myös Pojun ja Vilin suorituksia ohjaajineen.
Kuulin myös pennuista hyviä uutisia kun kaksi on jo käynyt ihan oikeasti uimassa. Rohkeitä pikku vesikoiria.

torstai 2. heinäkuuta 2009
Vanha kunnon PALLO
Eli kokeilin tänään päivällä pallon käyttöä radalla ja yllättävän hienosti se meni ja samalla saatiin into pysymään koko treenin ajan kun välillä palkattiin pallolla. Katsotaan nyt miten viikonloppuna menee, montako kertaa moikataan tuomaria....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)